GNU/Linux tarvitsee välttämättä ainakin yhden osion käyttöÂönsä. Koko käyttöjärjestelmä, sovellukset ja henkilökohtaiset tiedostot voidaan tallentaa yhteen levyosioon. Useimpien mielestä erillinen sivutusosio on myös välttämätön, vaikkakin ilman on mahdollista tulla toimeen. ”sivutus” on käyttöjärjestelmän työtilaa, jonka avulla levyä voidaan käyttäÂä ”näennäismuistina”. Kun sivutus on erillisellä osiolla, pystyy Linux käyttämäÂän sitä paljon tehokkaammin. On mahdollista pakottaa Linux käyttämäÂän tavallista tiedostoa sivutustilana, mutta tätä ei suositella.

Useimmat käyttävät GNU/Linux kuitenkin vähimmäismäÂäräÂä enemmän osioita. On kaksi syytä jakaa tiedostojärjestelmä useaan pienempäÂän osioon. Ensimmäinen on varmuus. Jos tiedostojärjestelmä menee jostain syystä rikki, vaikutus yleensä rajoittuu yhteen osioon. Näin on palautettava (huolellisesti tallennetuilta varmuuskopioilta) vain osa järjestelmästä. VähitäÂän olisi tehtävä niin sanottu ”juuriosio”. Tässä osiossa on järjestelmän välttämättömimmät osat. Jos mikä tahansa muu osio menee rikki, voidaan GNU/Linux silti käynnistäÂä järjestelmän korjaamiseksi. Näin saatetaan välttäÂä järjestelmän asentaminen kokonaan uudestaan.

Toinen syy on useimmiten tärkeämpi yrityskäytössä, mutta riippuu oikeastaan tietokoneen käyttötarkoituksesta. Esimerkiksi roskapostilla kuormitettu sähköpostipalvelin saattaa helposti täyttäÂä osion. Jos /var/mail on erillinen osio sähköpostipalvelimella, jäÂä suurin osa järjestelmästä yhä käyttökelpoiseksi vaikka roskapostia tulvisikin.

Useiden osioiden käyttämisen ainoa varsinainen hankaluus on vaikeus tietäÂä etukäteen minkä kokoisia osioita tarvitaan. Jos joku osio on liian pieni, on joko asennettava järjestelmä uudelleen tai jatkuvasti tiedostoja siirtämällä tehtävä tilaa liian pieneen osioon. Toisaalta jos osio on liian iso, tuhlataan levytilaa jota voisi käyttäÂä muuallakin. Levytila on nykyäÂän halpaa, muttei sitä silti pidä tärvätä hukaan.